Tiesitkö, etten osaa luistella?

kylmä junan ikkuna

kesähumala

kotimatkalla

Tuuliselta torilta löysin sut ja farkkuhaalarisi sattumalta. Viime seikkailusta oli puoli vuotta ja kerrottavana kaikki, mikä ei kirjeisiin mahtunut. Tampereella ei kai sopisi puhua pahaa Popedasta. Tajusin sen vasta avattuani suuren suuni.

Pölyisiä kirpputoreja, tukahduttavan kuumia antikvariaatteja ja rumia ysärivaatteita. Niitä me etsittiin. Ja löydettiin. Ja naurettiin. Koko sen puolen vuoden edestä me tarinoitiin. Luettiin runoja jossain Tammerkosken yläpuolella.

niitä juttuja, joita vain sä ymmärrät

Lapset, muistakaa juoda vettä.
Aurinko yllätti. Toivuin nopeasti sinisellä ikkunalaudalla. Toipumista edisti kangaskassissa kotimatkansa taittanut Sound of silence, joka kokonaisuutena kuulostaa nyt korviini ikuiselta Tampere-päivältä. 
Kahlattiin varjoissa. Istuttiin mäntyjen viereen ja yläpuolelta kuului Lou Reedin sanat: "Oh, it's such a perfect day, I'm glad I spent it with you". Letitit mun hiukset.

kiitos, keijusiskoni

Jatkoin matkaa toisen kanssa. Istuttiin niille nurkille, missä kylmänä helmikuun iltana tavattiin. Mansikoita, puistojumppaa ja kiukkuisia lintuja. mitähän vielä...
Iltapäivän aurinko ei ahdistanut. Kiitos.

Tomuisilla kaduilla vinoa valoa. 
Mun kengissä lukee vieläkin RAKKAUDENKESÄ.

Viimeisessä junassa. Ohi juoksi metsät, pellot, järvet ja ketut jäljessämme yli raiteiden. Joku oli jättänyt kädenjälkensä likaiseen ikkunaan. Jäähyväiseksi kai. Siinä keltaisessa valossa, vihreiden kuvien ravatessa ohi ikkunan, mä tajusin taas. Tää ei oo unta. 
Ei tarvinnut edes nipistää.
Itkin taas. Puhdasta onnea.

Ja joku kuiskasi korvaan:
sun paperisiivet on tallella

Sanni