Tunnen mielen syvänteet, ja huippuvuorten lakipisteet.

Sanaton ja kuvaton.

Tasalämpöinen talvihorroksessa.

Samuli Putro - Kehon voimaa

Hei. Moikka. Huomenta. Iltaa. Päivää. 

Kului kaksi kuukautta, kun en koulutöiden ja sekavien päiväkirjamerkintöjen ohella kirjoittanut mitään. Nyt tuntui luonnolliselta palata takaisin. 

Nuo pitkät talvikuukaudet kuluivat nopeammin kuin olisin uskonutkaan. Kiersin siellä ja täällä, luin hyviä kirjoja ja kuuntelin hyvää musiikkia. 

Helsingissä oli hyvä olla ja Talvipuutarha tuntui paratiisilta loskan keskellä. Viikonloppu oli täynnä rakkaita ihmisiä ja merkityksellisiä keskusteluja. Niin, ja kohtasin Pimeyden ensi kertaa sitten heinäkuun 2015. Vuoden ensimmäinen keikka pienessä levykaupassa ja poskilihakset kipeinä hymyilemisestä. Uusi albumi Silkkitie julkaistiin. Itkin vähän sitä kuunnellessa.

Ystävänpäivänä tavattiin maan toiselta laidalta matkanneen ihmisen kanssa. Kierrettiin Tampereen kirpputoreja ja antikvariaatteja. Pimeän tultua harhailtiin Tampere-taloon ja etsittiin istumapaikkamme. Lavalla Olavi Uusivirta yhtyeineen. Viime vuonna löysin kyseisen orkesterin musiikin kautta kaksi hyvin tärkeää ystävää, sielunsiskoa ja tuona iltana toinen heistä istui vieressä. 

En ole koskaan ollut keikalla niin transsissa kuin tuolla kerralla Sinisen kukan soidessa. 

(Olen nyt tuijottanut hetkisen ruutua osaamatta jatkaa tuosta.)

Transsi kuitenkin vaihtui silkkaan hulluuteen, kun ihmisiä pyydettiin nousemaan lavalle. Viime vuoden helmikuussa valssasin, tällä kertaa tanssin vaikka en osannutkaan. 

E u f o r i a a a a a a a a a a a a a aaaaaa

Käsi kädessä juna-asemalle kävellessä oli aika onnellinen olo. 

Loma saapui. Pieni hengähdystauko kaiken kiireen keskellä. Ajattelin, että nyt vihdoin saisin sen hirveän luovuudenpuutoslukon avautumaan. Hah. En kirjoittanut riviäkään. Sen sijaan maalasin postikortteja valaista. Terapeuttista.

Vähemmän terapeuttista oli risteily täynnä lapsiperheitä, jotka olivat saapuneet katsomaan Robinia. 

Aamupalalla huutavista muksuista huolimatta oli muuten hyvinkin mukavaa. 

Heräsin aamuyöllä käytävän ääniin ja jäin hetkeksi katsomaan laivan valaisemia ohi lipuvia saaria. Pieniä mökkejä ja ulkovaloja niiden pihoissa. Lumoavaa. 

Kauniin kalpeaa.

 Nyt olen maannut kaksi päivää kotona flunssan kourissa. Syönyt mehujäitä ja katsonut elokuvia kuten asiaan kuuluu. Eilinen oli silti hyvä ja hyvin kaunis päivä. Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli vihdoin voimaan ja kaikki pääsevät naimisiin kenen kanssa haluavatkaan sukupuoleen katsomatta. 

Ulkona lokit huutavat jo. Talvi alkaa jäädä taa. Syreenipuiden silmut kasvavat päivä päivältä suuremmiksi. Olen stressannut kirjaimellisesti hiukset päästäni. Sekin alkaa helpottaa. 

Parasta viime kuukausina: yökylähetket, valoisat illat, tanssiminen, Lasse Mårtensonin Saaristo vinyylinä, Siilin Eleganssi, maanantaiaamujen lukuhetket kirjastossa, uusi saniainen ikkunalaudalla.

Onneksi tämä talvi ei ollut yhtä pimeä tai syvä kuin edeltäjänsä.

 Kevät antaa uutta voimaa mulle. 

Toivottavasti sinullekin.

 

Sanni